Edunvalvontavaltuutusten laadinta,  edunvalvojan sijaisen tehtävät ja prosessiedunvalvojan tehtävissä toimiminen

Edunvalvontavaltuutuksella voit määrätä etukäteen, miten asiasi hoidetaan, mikäli et esimerkiksi sairauden tai onnettomuuden vuoksi enää itse siihen kykene. Edunvalvontavaltuutuksella määrätään esimerkiksi edunvalvojan henkilöstä, toimivaltuuksista sekä tilivelvollisuudesta Digi- ja väestötietovirastolle. Edunvalvontavaltuutus on lakisääteistä edunvalvontaa joustavampi tapa järjestää taloudellisten asioiden hoitaminen. 

Toisinaan voi myös syntyä tilanteita, joissa laillinen edunvalvoja ei voi edustaa päämiestään esimerkiksi esteellisyyden vuoksi. Tällöin toimenpidettä varten on haettava edunvalvojan sijainen. Myös oikeudenkäynneissä asianosainen voi tarvita prosessiedunvalvojan, mikäli hän ei kykene itse tekemään oikeudenkäyntiin liittyviä päätöksiä.
Avustamme edunvalvontavaltuutusten laadinnassa. Lisäksi toimimme säännöllisesti edunvalvojan sijaisen ja prosessiedunvalvojan tehtävässä.

Ota yhteyttä tai jätä soittopyyntö

Jätä soittopyyntö


Otamme sinuun yhteyttä pian.
Email again:

Asianajotoimisto
Laki-Forum Oy


Rovakatu 11 A 56

96100 Rovaniemi
(sisäänkäynti Ukkoherrantien puolelta)

016 3400 520
info@laki-forum.com

Palvelut
Hinnasto

Tietosuojaseloste